Skip to main content

Juha Salo

Olen syntynyt Kuopiossa 15.11.1956. Pääkaupunkiseudulla olen asunut jo yli 40 vuotta. Nykyinen asuinpaikkani on Vantaa. Siteet Kuopioon ovat kuitenkin edelleen vahvat.

Opinnot ja työura:

  • Ylioppilas Kuopion Lyseo 1977 (pitkän kaavan mukaan) viimeiseltä poikaluokalta.
  • Opintoja Joensuun korkeakoulu OKL 1979 – 80.
  • FM Jyväskylän yliopisto 1989, Suomen ensimmäinen maisteri pääaineena musiikkiterapia, yhteisgradu Eila -Sisko Wirzeniuksen kanssa, julkaistu Psychiatria Fennican-julkaisusarjassa.
  • Peruskoulun lehtorin pätevyysopinnot 2000.
  • Yli 40-vuoden ura erityisopetuksessa (Rinnekodin keskuslaitos, Espoo, Ruskeasuon erityiskoulu, Helsinki). Eläkkeellä 1.8. 2021 alkaen.

Muuta ammatillista toimintaa:

  • Suomen musiikkiterapiayhdistyksen hallituksen jäsen ja Musiikkiterapia-lehden toimitussihteeri 1980-luvulla.
  • Suomen musiikkikasvatusseuran FISME ry:n hallituksessa 1990-2000 luvuilla. ISME:n (International Society of Music Education) erityismusiikkikasvatuksen ja musiikkiterapian komission jäsen 2000-luvulla (esitelmiä mm. Espanjassa ja Malesiassa).
  • Artikkeleita ja julkaisuja eri foorumeilla erityismusiikkikasvatuksesta ym. Viimeisin kirja: Mahtava musiikki – opas tasa-arvoiseen ja motivoivaan musiikinopetukseen (Markku Kaikkonen – Juha Salo – Päivi Vannasmaa) 2021.
  • Lentävä pyörätuoli-hyväntekeväisyyskonserttien järjestäjänä vuosien ajan Finnairin ja Ruskeasuon koulun sekä tukiyhdistys Ruskiksen frendien kanssa (Rf-hallituksen jäsen).

Ammatillisia huomionosoituksia:

  • Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein (2010).
  • Valtion virka-ansiomerkki tunnustukseksi valtion hyväksi tehdystä pitkäaikaisesta palveluksesta (2017).

Musisointia ja muuta touhuilua:

Olen ollut Beatles-fanaatikko jo lapsesta saakka. Lyseossa 1967 tapasin samanhenkisen Timo Ylisen, jonka kanssa aloitimme kitaransoiton ja lauluhommat. Erilaisissa bändeissä on tullut soitettua vuodesta 1972 alkaen. Vuosien varrella on ollut radio- ja tv-esiintymisiä ja levyjäkin on tehty. 1990-luvulla soitin Katriina Honkasen kokoonpanossa, jonka kanssa käytiin esiintymässä aina Amerikassa asti Suomi-festivaaleilla. Omia sävellyksiä ja sanoituksiakin on vuosien varrella kertynyt.

90-luvulla tein musiikkia ja pari näytelmäkäsikirjoitustakin harrastelijateatteri Estradivammaisille. Ohjaajina suosituissa esityksissä toimivat mm. Matti Ruohola ja Markku Toikka.

Vuonna 2005 eräs lapsuuden unelma toteutui, kun sain perustettua Cellophane Flowers-yhtyeen, joka soittaa Beatles-materiaalia. Olemme tehneet mm. 17 keikkaa BeatleWeek-tapahtumassa Liverpoolissa, maailman suurimmalla Beatles-festivaalilla. Keikoista osa oli legendaarisessa Cavern-klubissa. Olen myös ollut mukana järjestämässä lukuisia Beatles-tapahtumia ja pitänyt niiden yhteydessä luentoja.

Mika Waltari-seuran puheenjohtaja olen toiminut vuodesta 2022 alkaen. Sitä ennen toimin monta vuotta varapuheenjohtajana. Waltarin historialliset romaanit olivat 70-luvulla niitä kirjoja, joiden kautta kasvoin aikuiseksi.

Lyseon luokkatoverini Jussi Tuovisen kanssa olemme käsikirjoittaneet ja toimittaneet radiosarjat ”Beatles ja Suomi” ja ”Muistomerkillinen Kuopio”. Lisääkin on tulossa ja ehkäpä uusista aiheista.

Meillä musiikkiin orientoituneilla henkilöillä tahtoo työ ja harrastus olla jo vähän rasittavuuteen asti sama. Muita minulle tärkeitä alueita ovat olleet lukeminen, historia erityisesti, jousiammunta (pitkäjousella, nyttemmin jäänyt), jalkapallo.  Jalkapalloa on tullut seurattua paikan päällä mm. MM-kisoissa Ranskassa -98, nuorten MM-kisoissa Argentiinassa 2001, Barcelonassa, Lontoossa, Göteborgissa jne. Itse pelasin lapsena KPT:n junioreissa. Muistaakseni pääsin kentällekin peräti kerran Harjamäen palloa vastaan ja tein maalin. Viime vuosikymmenet ovat kuluneet urheilu- ja kulttuuriseura Kruununhaan sikojen kanssa palloillessa. Nyt ei vaan enää paikat kestä. Aikansa kutakin!

Jussi Tuovinen

Ikuinen ylioppilas

Synnyin 27.5.1958 Kuopiossa, jossa olen viihtynyt lähes koko ikäni. Ylioppilaaksi kirjoitin 1977 Kuopion lyseosta, maankuulun opinahjon viimeiseltä poikaluokalta. Opinnot kauppaoppilaitoksessa yhteiskunnallisella linjalla menivät ranttaliksi, en saanut koskaan yo-merkonomin papereita. Jäin ikuiseksi ylioppilaaksi, mutta työtä ja muutakin tekemistä on riittänyt. Niin toimittajana, tietokirjailijana, hallitusamatöörinä, seurajohtajana, tapahtumajuontajana ja myös kaikenlaisissa humpuukihommissa. Ikuisen ylioppilaan elämä on edelleenkin hyvin rikasta, mutta kiireistä.

Toimittaja

Ajauduin sattuman kautta radiotöihin Oikealle Asemalle 1980-luvun puolivälin jälkeen. Kokemusta alalta ei ollut lainkaan, sen sijaan intoa ja luovaa hulluutta riitti yllin kyllin. Vaikka uskoin toimittajan työn olevan elämässäni vain yksi välivaihe, siitä tuli lopulta yli kolmen vuosikymmenen mittainen. Pitkä radioura on sisältänyt uutisten ja ajankohtaisohjelmien toimittamista, radiodraamojen ja -sarjojen käsikirjoittamista, juontamista, musiikkiteemoja, henkilökuvia ja paljon muuta. Vaikka minulla on jo työeläkekortti, toimitan edelleenkin radio-ohjelmia.

Oikea Asema (Pohjois-Savon Paikallisradio Oy), Aito Iskelmä Kuopio ja Aito Oikea Asema (Kevyt kanava Oy ja Sanoma Media Oyj) :
– toimittaja 1987-1998, toimituspäällikkö / Kuopion toimituksen esimies 2001-2019

Ylen maakuntaverkot (Oy Yleisradio Ab) :
– freelance käsikirjoittaja-toimittaja 1999-2000

Radio Sandels (Suomen Lähiradiot Oy) :
– freelance 2020 –

Huomionosoituksia radiotyöstä:

– Kuopion kaupungin hopeinen kunniamerkki 2011
– Minna-palkinto (Minna-patsas / tiedotus) 2013

Kaupunkilehti Viikkosavon kolumnisti 2016-2020
TV-sarjan ”M/S Armida – Kuopio-Heinävesi” käsikirjoittaja ja toimittaja, Starvisio 2004

Lukuisia artikkeleita eri julkaisuissa 1987-2023.

Tietokirjailija

Nuorena haaveilin kirjailijan tai runoilijan ammatista. Proosaa en ole vielä toistaiseksi saanut kansien väliin, mutta olen Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen. Julkaistuja teoksia (2023) on kertynyt kahdeksan:

Aika aikaa kutakin- Kuopio lyseo 125 vuotta (yhdesssä Pentti Tuovisen kanssa), 1997
Poppia ikä kaikki – DJ Niten tarina, 1998
Kuopion liikemiesklubi 90 vuotta, 2009
Savon jatsi – Tekijöitä ja tapahtumia vuosien varrelta, 2010
Koparien tarina – Kuopion Pallotoverit, 2011
Avaimenreiästä asuntoihin – Tekman tuki ry 50 vuotta, 2013
Erinomaiset tomperilaiset – Tomperin Metsästys- ja kalastusseura 80 vuotta, 2022
Kultaa koevissa – Puijon Pallon tarina (yhdessä Mikko Vehviläisen kanssa), 2023

Esseitäni on mm. seuraavissa teoksissa: Sen piti olla normikeikka II; Mikko Mustajärvi-Olavi Rytkönen-Joni Nikkola 2011 ja Postimestarit ja vuorineuvokset; Heikki Kokko, 2014

Arvostetun näköalapaikan kaunokirjallisuuteen tarjosi monivuotinen jäsenyys Savonia-palkintoraadissa. Kuopion kaupungin myöntämä kirjallisuuspalkinto on yksi maamme merkittävimmistä. Olen Mika Waltari-seuran jäsen.

Hallitusamatööri

Täysin perustellusti minua on luonnehdittu mieheksi, joka ei osaa sanoa ei. Hallitus- ja muita luottamustehtäviä on kertynyt vuosien varrella, ehkäpä välillä liikaakin. Tässä niistä muutamia:

Kuopion Klubi Oy
– hallituksen puheenjohtaja 2022 – , varapuheenjohtaja 2019-2021

VB-valokuvakeskus / Victor Barsokevitsch -Seura ry
– hallituksen puheenjohtaja 2013-2015 ja 2018 –

SMPS Kuopion Järvipelastajat ry
– hallituksen puheenjohtaja 2018-2021

Kuopion kaupungin Savonia-palkintoraati
– jäsen 2017-2021

Kuopion Pallotoverit ry
– hallituksen puheenjohtaja 2017 –

Kuopion kaupunginvaltuusto
– valtuutettu 1986-1988, varavaltuutettu 1985

Kuopion liikuntalautakunta
– jäsen 1985-1988

Seurajohtaja

Merkittävä osa elämääni, ajoittain jopa intohimo, on ollut jalkapallo. Poikavuosien tähtihetkeni oli pelaaminen nappuloiden esiottelussa 1969, ennen sm-sarjan paikalliskamppailua KuPS-Elo. Katsojia oli ennätykselliset 6787. Seuraavalla vuosikymmenellä olin perustamassa Club BCS -nimistä alasarjaseuraa. Omasta mielestään lupaavasta maalivahdista ei koskaan tullut pelimiestä, mutta menestyksen huumaa sain maistaa vaihtopenkiltä käsin, päätoimisen seurajohtajan ominaisuudessa vihreävalkoisissa väreissä.

Kuopion Pallotoverit ry (Koparit):
– urheilutoimenjohtaja 1980-1983, toimitusjohtaja 1984-1985, toiminnanjohtaja 1986-1987.
– joukkueenjohtajana sm-hopea -81, hallijalkapallon sm-kulta -81, hopea -82 ja pronssi -83.
– A-nuorten joukkueenjohtajana ja II-valmentajana sm-pronssi -79.

Tapahtumajuontaja

Vaatimattomat taidot kitararistina eivät ole juurikaan kantaneet esiintymislavoille saakka, mutta olen sentään päässyt nousemaan stageille keikkojen ja konserttien juontajana sekä disc-jockeyna. Ominta alaani ovat olleet nostalgiset musiikkitapahtumat. Poikavuosinani en olisi uskonut pääseväni jonakin päivänä yhteisille keikolle mm. Dannyn, Firstin, Kasevan, Muskan, Jussi Raittisen, Topmostin tai Pepe Willbergin kanssa. Läheisimmiksi ovat vuosien saatossa tulleet Petri & Pettersson Brass ja ystäväni Juha Salon liidaama Cellophane Flowers, joissa olen saanut ikäänkuin hovijuontajan roolin. Musiikkitapahtumien lisäksi juontotehtävien skaala on ollut laaja, esimerkiksi dreijauksen sm-kisoista yritysten vuosijuhliin ja kulttuuripaneeleista vaaliväittelyihin.

Muuta mainittavaa

Kaiken edellä mainitun lisäksi aikaani on vienyt ja vie jatkossakin puuhailu ja seilailu m/s Vegalla. Vaasassa aluperin kalastusalukseksi rakennettu puurunkoinen 11-metrinen fiskari on ollut omistuksessani vuodesta 2016. Vegan kyydissä on ollut myös Urho Kekkonen, kalastusretkillään Vaasan saaristossa. Puolisoni Anne Paulo-Tuovinen on psykologi ja kuntapoliitikko. Helsingissä asuvat aikuiset poikani Matias ja Topias ovat perineet isältään ikuisen rakkauden jalkapalloon.